keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Huonosti käyttäytyvä luulee usein aihepiiriä pupuksi

Jotkut ihmiset ovat kovia hyökkäilemään toisten kimppuun ilman edeltävää riitaa. Se liittyy usein siihen, että he ovat eri ihmistyyppiä ja joku kolmas henkilö merkitsee heidät läheisiksi tai suosittelee tuota hyökkäyskohdetta henkilökohtaiseksi esikuvaksi heille. Tyypillistä silloin on, että tuo toinen henkilö on suurmestarimaisen taitava ja siksi häntä yhteisö kieltää vastaamasta hyökkäyksiin aggressiivisesti. Hyökkääjä sen sijaan on oman osaamisalueensa ulkopuolella ja luulee aihepiiriä pupuksi ja olettaa siksi virheellisesti, etteio vaikuta mitään, vaikka sen suhteen tekisi mitä tahansa. Lisäksi hän olettaa olevansa tervehenkisempi kuin tuo toinen ja siksi esikuvan asemassa ja määräämässä toisen elämäntavoista esim. heittämällä tämän valitsemat puput jutut roskiin. Mutta toisen kannalta ei useinkaan ole kyse siitä, ettei hän osaisi terveitä elämäntapoja, vaan hänellä on toinen syy valintoihinsa, mikä yleensä on, että hän tarvitsee lisäsuojausta ennen kuin terveet elämäntavat olsivat mahdolliset, ja siksi hän sitten joutuu valitsemaan kaikenlaista paikkaavaa,olipa miten huteroa tai ylitseampuvaa vain. Mutta toisen elämään ei saa puuttua, ei edes taitavampi, vaan on kaikkien noudatettava "Elä ja anna toisten elää"-pelisääntöä, vaikka olettaisivat oelvansa tervehenkisempiä tai tekevänsä palveluksen terveisiin elämäntapoihin päin lykkimällä. Jotkut myös ovat tropiikista muuttaneita tai sairaita ja siksi heillä ei ole mahdollisuutta liikuntaan ja virkeään toimeliaisuuteen. Tuo silmätikuksi joutuminen kai usein johtuu siitä, että suurmestarimaisella on taitoja noilla elämänalueilla, joilla toinen ei luule voivan osattavan mitään, ja siksi joku häntä neutraalina tai ok:na pitävä kolmas osapuoli, joka on hyökkääjän kaveri tms sosiaalinen suhde, merkkaa hänet esikuvaksi hyökkäilijälle, minkä hyökkäilijä ottaa kamalan läherisen'suhteena tai määräilynä, jossa ei ole päätä eikä häntää. Ihmistä ei yleensä voi opettaa taitavampi kuin kenet hän itse tunnistaa esikuvakseen sopivaksi ilman toisten kertomia suosituksia tms. Taitavamoi ihan vain menee ylitse hlseen, ei siit' ymmärrä mitään edes asiakeskeiselt' etäisyydeltä, saati sitten henkilökohtaiselta etäisyydeltä. Jotkut hyökkäileväiset myös katsovat, että heidän kannattaa omaksua itselleern kenen tahansa muun sosiaalinen asema, ja niin he kaiken ylitse taitojensa käyvän aseman käyttävät ihan pieleen, vahingollisesti. Parempi olisi heidän pysyä omassa paljon ympäristönsä ihmisiä kapeammassa lokerossaan ja antaa sivistyksen noudattamisen huolehtia muu maailma.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti