lauantai 28. elokuuta 2021

Kummallisista dominanteista henkilöistä ja asioista

 Aika usein käy jossain asiadsa niin, että siinä on täysin väärän oloinen henkilöbtai asia dominantti, usein kamalan rikolliselta vaikuttava. Itse olen silloin olettanut, että hänet on valittu tai äänedtetty tai tilsttu siihen aivan eti piirteen pohjslta kuin millä hän siinä ollessaam suuresti vaikuttaa  eli siis petusteluissa oleva kuvaus hänestä on aivan eri kuin kuva siitä  mitä hän valta-ademallaan tekee. Tyypillisiä tällaisia ovat sosiaalisella silmällä arvatut oiirteet ja liian osasmattomien tekemät taitoarviot ja liotettavuusarviot. Mutta kun minulla oli koiria, niin ne sanoivat, että ei vasn niin kuuluu ollalin  henkilöllä on jokin hyvä vailutus ja niin hänet on valittu paikkaamasn jokin ongelma, ja samoin kummallisista vioista puheen ollen.