Suomen itsenäisyyden alkuaikojen sisällissodasta

 Katsoin tänään puolitoistatuntisen dokumentin Suomen sisällissodasta oliko se 1917-1918. Löysin sen youtuben  suodituksista ja jotenkin tuntui velvollisuudelta katsoa. Muistaakseni koulussa piti katsoa sama dokumentti mutta minulle tulu alun jälkeen maha niin kioeäksi, että sain vapautuksen diitä. Tänään tulk maha luevemmin kioeäksi muyta katsoin videon kokonaan.

Alku tuntui tutulta, mutta pian tu tuivat yli sadan vuoden takaiset kuviot niin erilaisilta kuin nykhmaailma, etten jaksanut enää kedkittyä. Alussa pohjanmaalaiset sotivat lmilla seuduillaan ja pitkälti verenvuodatuksetta, kun seuti oli aika lailla ykskmielisiä siitä, miten elellä ja ketä kannattaa. Mutta sitten jatkoivat etelämmäs eriluonteiselle alueelle ja se tuntui menevän väärin, kukn konekkväärituli kulttuurillusesti eri seudun siviilejä vadtaan, modernin ja vanhan kohtaaåminen. 

En jaa enää tuota käsitystä sodasta. Ydinpommit, kansainvaellukset ja media sekä internet luovat ihan toisenlaisrn maailman, jossa maahantulijoita voi olla paljon ja tarttis löytää tadapaino eri ryhmien avulla ja ratkaista ongelmia lasjemman sivistyksdn avulla eikä noin ykdioikoisdsti taistella junaradan herruudesta tms. 

Vanhojen piirteet aiheutettuja

 Iän myötä kokemusta kertyy ja taidot harjaantuvat. Samalla sekä tyytyväisyys että laiminlyönnit lisääntyvät, mihin isona syynä on ympäristön paineen muuttuminen löhöävämpään suuntaan, poispäin huolellisuudesta. Huolellisuuden painottamisen väheneminen tuo perustasoon laiminlyöntejä, mikä tekee vaikeammaksi tarttus hetkeen kiinni ja saada hsrjaannusta perustason tehtävissä, mikä olisi hyvän laadun edellytys. Vanhemmiten on asemaa enemmän ja niin ryhtyy varomaan, mihin tallaa, kun vahingossa tallaa liikaa, kun taas ennen ei mitään, ja kun on löntystelevän tallaavainen asioiden ja toisten ylu, niin huomiokyky kärsii siitä kovin, mikä tuo isoja virheitä ja huonoa laatua. Toisaalta tallaavaisuus tuo tilaa omalle näkemykselle myös siltä osin kuin se on hyvä. Yritys saada laatua takaisin laittaa varaamaan aikaa tekemisten hyvähenkisyydelle, minkä ympäristö sitten romuttaa pelkäksi odottamiseksi, jolloin elämä kuluu hukkaan ja vuodet vierivät kuin päivät ennen. Elämänkokemuksen tuoma taide ja kirjoittsminen jättävät jälkeensä latistuneen tunnelman kuin koko elämä olisi ulkoa luettua vailla henkeä, jolloin on vaikeampi tehdä käytännön juttuja ja harrastaa liikuntaa ja niin kunto rapistuu, terveys menee ja ihminen kuolee.