torstai 9. helmikuuta 2017
Vaatteiden valitsemisesta
torstai 2. helmikuuta 2017
Rooleista
Kun nuori ihminen opettelee jotakin uutta ottamalla mallia ja pääsee jonkin verran kärryille, muttei ole kunnolla perillä siitä, mitä tekee, niin jotkut sanovat. että hänellä on tuo asia, tekeminen, ihmistyyppi, lokero tai esikuva roolinaan. Sitten jos hän oppii tuon asian itse tekemään ja ymmärtämään, osaamaan, niin ei hänen enää tarvitse ottaa siinä mallia, ei ole enää siihen luonnollista motivaatiota. Jos hän vieläkin olisi kuin se olisi hänen roolinaan eikä taitonaan, niin se olisi jo näyttelemisen puolella ja se on eri asia eikä ole tarpeen.
Näyttelijöill on rooleja, kun näyttelevät, esittävät jotakuta niin sanovat tuota henkilöhahmoa roolikseen. Näyttelemiseen on yleensä motivaationa valehtelun ja salailun halu, mihin on syynä, että henkilö ilmiselvästi tekee jotakin, mitä toiset eivät sulata ollenkaan ja toisaalta mitä ei oikein voikaan yhteiskunnassa sulattaa.
Toinen näyttelemisen muoto on viestiminen: halutaan viestiä yleisellä tasolla pätevästi, mitä oma vanhuksen elämänkokemus on opettanut elämästä, mistä nuorilla olisi paljon hyötyä, esim. rakkaussuhteista. Mutta siihen siis liittyy, ettei kerro omasta elämästään, ei siis valehtelekaan, ja että ollaan julkisessa tilanteessa eikä tavallisten sosiaalisten suhteiden ympyröissä.
Jollakin ihmisellä sanotaan olevan roolinaan jossakin se, mitä hän tekee, mikä on hänen merkityksensä, kokonaisvaikutuksensa tuossa asiassa ja aihepiirissä. Se on muiden tapa yrittää hahmottaa hänen merkitystään. Se ei ole näyttelihjälle malli, näyttelijälle rooli, jonka omaksua, vaan se koostuu hänen telkemisistään, hänen huolehtimistaan asioista ja siitä, miten hänen taitotasonsa, luonteenlaatunsa, arvonsa ym vaikuttavat tuohon tekemiseen, sosiaaliseen ympäristöön ja esim. nuorempiin siinä ympäristössä.
Jos joku ottaa jonkin tehtävän huolehtiakseen, vaikkei ole siihen motivoitunut tai vaikka on arvoiltaan eri tyyppiä, niin hän usein sanoo tuota tehtävää roolikseen tässä asiassa, esim. lastenhoito tai ohjeiden noudattamisesta tulevat piirteet (esim. ruotsinkieliset). Silloin koko ihminen ei siis tue tuota tekemistä ja sen arvoja vaan on usein epäluotettava, omana itsenään ihan toisin arvoin.
23.2.2020
"
379. Some (for example Chinese?) use the word "role" when they do not know what something is, how to classify it, especially of social observations and impressions. So it is typical for people who either usually or just then do not observe almost anything at all, do not undersatnd the impressions, sensations etc that they manage to have, and so such influence makes others too socially stupid, idiot level." https://virtualpicturesoftheworld.blogspot.com/
torstai 26. tammikuuta 2017
Symboliikka liittyy etäännyttämiseen ja arvoihin
Läheisyys liittyy nojaavuuteen ja molemminpuoleisuus viihtyvyyteen
Molemminpulisia sen sijaan lienevät viihtyminen ja samanmielisyys. Jos jonkun kansa on kiva puuhata tai kiva jutella, niin tunne on usein molemminpuolinen: tekeminen sujuu hyvin.
keskiviikko 25. tammikuuta 2017
Itseä tyhmemmät esikuvat tuovat pakkoja
perjantai 9. joulukuuta 2016
Naistenlehtien lukutavasta
Naistenlehdissä on human interest stories, kertomuksia ihmisten elämästä, heidän parisuhteistaan ja laosistaan, elämänvalinnoistaan. Jos niitä lukee objektiivisesti, elämänvalintoja mielessään arvioiden, niin niistä voi saada sosiaalista maailmankuvaa. Mutta ne kertovat uysein siitä, mitä haastateltava on sanonut ja osa ihmisistä kaunistelee itseään tai mustamaalaa muita, niin ettei juttuihin noin vain voi luottaa. Mutta omia elämänvalintojaan voi miettiä. Jos naistenlehti kirjoittaa, että siihen ja siihen kului puoli vuotta, niin miten pitkä aika puoli vuotta on elämässä, mitä siinä ajassa ehtii tapahtua, miten se riippuu iästä tai elämäntilanteesta eli elämän isoista kuvioista esim. opiskeleeko vai onko tietyn tyypin työ tai parisuhde kestänyt kuinka kauan jo, mitkä ovat missäkin elämäntilanteessa hyviä aikaskaaloja miettiä elämäänsä, entä arkeaan, mistä skaalasta onni on lähtöisin, entä kyky ohjata elämänsä tapahtumia, mitä näiden muuttuminen iän myötä kertoo siitä, miten minun pitäisi elää eri tavouin eri ikäkausina, millä aikaskaalalla minkin tyypin ihmiset elävät, esim. maalaavat tai urheilevat, mitä se kertoo siitä,miten heidän kanssaan kannattaisi olla sosiaalinen, tippuvatko kärryiltä, vilistävätkö pois, olisivatko sellaiset piirteet itselle tavoiteltavia esim. muiden puoliensa vuoksi, mitä elä'mässäni haluan tavoitella, minkä tyypin ihminen olen, mitä se kertoo minulle sopivista elämänvalinnoista, mitä minun pitäisi varoa, mihin onneni perustaa, miten kehittyä iän myötä. Yms. Tia vaikka tuo, mitä viime lehdessä oli ekan jutun alussa "Esikoisen odotus on minulle herkkä ja yksityinen asia." Mitkä asiat ovat herkkiä ja yksityisiä, millaista tilaa se niille luo, mitä lapsen odotus vaatii, lapsen kasvumahdollisuudet, lapsen ottaminen perheen osaksi, omien tapojen muuttaminen perheen myötä, entä puolison, miten syntyy hyvä elämä, mitä lapsi tarvitsee kasvaakseen, miten syntyy hyvä suhde, miten lapsi sopii sosiaaliseen ympäristöön laajemmin, entä elämän kuviopihin, mikä on lapselle hyvä tapa olla niiden kanssa, mitä elämänsisältöä minulla on, miten elämänsisältö vaihtelee ihmiseltä toiselle, mitä rajua kaipaan ja mikä sen viehätys on, miten suuri asia lapsi on, miten arjen urautumilta jää tyilaa elämälle, yms.
* * *
(Samaan tapaan voi uskonnollisia kysymyksiä lähestyä mielekkäästi, viisastuen: "Synteimme tähden henkensä hän antoi ja kärsi ristin kuoleman." - Minkä tähden on hyvä tehdä asioita omassa elämässään, entä yhteisössä, muiden joukossa? Mitä mieltä olet siitä, että tehdään syntien tähden? Mikä on todellinen syy, mitkä ovat hyviä syitä, mitä itse valitset? Antoiko hän henkensä omasta tahdostaan vai muiden, olivatko he hyväntahtoisia vai pahantahtoisia ja miksi, mitä hyviä syitä on kuolla, tai jatkaa elämää, millaista on hyvä elämä ja hyvä kuolema, millaisten syiden tähden tulisi isoja asioita tehdä, millaisen maailman haluamme, mitkä elintavat, millaisen yhteisön? Kärsikö hän jonkin taakan, esim. työn tai koulun, tarvittiinko sitä jotakin varten, ottiko hän sen itse tehdäkseen vai oliko se huonojen olosuhteiden tuotosta, miten parantaa olosuhteita, onko se "ristimme", tehtävä työmme? Oliko taakka liian suuri ja kuolema siksi hyvä, huojennus? Jos työ on mennyt pieleen on irrottaminen siitä hyvä lopetus ja myöhemmin voi aloittaa puhtaalta pöydältä. Joululaulu, mitä
toivoisimme joululta?)
* * *
23.8.2017 Naistenlehdistä ei oikein voi saada kunnollista käsitystä siitä, millaisia naiset ovat, sillä naistenlahdet ovat monella tapaa sabotoituja. Ensinnäkin miehet, jotka eivät ymmärrä naisia tai jotka kokevat sukupuolten välillä olevan kilpailun elintilasta, sabotoivat naistenlehtiä tarkoituksellisesti, mm painostamalla ja rahallisesti. Samoin naiset, joita pännii jokin perinteisesti naisten piirre, saattavat inhota tietyntyyppisiä naisia tai naistenlehtiä.
Lisäksi naistenlehdillä on maine lehtinä, joista voisi oppia naisten taitavuutta, ja jotka kenties määrittävät sitä, millaisia naiset ja miehet Suomessa ovat. Niinpä niihin haluavat puuttua ulkomaalaiset, joka painostamalla, korvaamalla haastateltavia ja etenkin kuvia näyttelijöillä, mahdollisesti niin, että juttu tulee korjatuksi kuviltaan toisella ja sen taas ennen painoa onnistuu joku vaihtamaan kuviltaan toisiin. Jne.
Lisäksi naistenlehtien tekemistä hankaloittaa se, että kun niissä käsitellään elämää ja arkea, niin rehelliselle ihmiselle sellaiset jutut olisivat kovin paljastavia, ja niin olisivat taakkana niskassa vuosikaudet, tehden ihmisestä maalitaulun, pilaten yksityisyyden. Kun taas näyttelijälle tai linssiluteelle ne ovat oiva esiintymisen paikka. Niinpä naistenlehdissä eivät esiinny niinkään luonnolliset tavalliset lukijoita kiinnostavat henkilöt vaan näytteleväiset, esiintyväiset, ketkä nyt lehtiin haluavat kovin. Ja se ei siis anna oikeaa kuvaa naisista.
Oikean kuvan naisista saa tavallisissa tekemisissä naispuolisten tuttaviensa kanssa, näkee että naiset kanssa ajattelevat, omaavat taitoja, ovat vain vähemmän kilpailulliseen enemmän viihtyisäksi laittavaan tapaan sosiaalisia, joskin voivat mennä lyttyyn ja nokkia liiaksi.
* * *
10.4.2018 Naistenlehdet eivät ole varsinaisesti harrastelehtiä vaan lukemista
tai esine, jolla näyttää, että harrastaa tällaisiakin juttuja. Niinpä
naistenlehtien lukijat eivät yleensäniinkään ota mallia
naistenlehdestä, jonka tilaajia ovat, vaan lukevat vain tai selaavat
ja pitävät lehteä esillä muiden nähtävillä. Sen sijaan, jos ei lue
jotakin naistenlehteä yleensä, niin joskus sitä selatessaan katsoo
mallia, että aha tällastakin, täytyypä laittaa korvan taakse. Ja
etenkin, jos joku ei lue lähes koskaan mitään naistenlehteä, niin
hänelle on kuitenkin monesti sanottu, että naiset ovat taitavia,
kannattaa ottaa mallia naisista taidoissa, ja niin he etäältä
ihailevat naistenlehtiä ja koettavat oppia niistä paljon, vaikkeivät
perustaisi meikkaamisesta ai naisten jutuista itse, vaan elävät
miesmäisemmän linjaulksen mukaan, joko omasta valinnasta tai ympäristön
mukana, ja kenties ovat miehiä.
Onkohan tämä saatu naistenlehdissä oikein päin?
* * *
5. joulukuuta 2018
Naistenlehdillä on kontroversaali aihe: puolet mahdollisista lukijoista kuuluu itse ko ryhmään tai heidän voi moni ajatella kuuluvan kyseiseen naistyyppiin, ja puolet ei todellakaan kuulu eikä voi kuulua. Niinpä osa lukijoista lukee lehteä kovin omaan itseensä, omiin elämänvalintoihinsa, harrastuksiinsa, sosiaaliseen asemaansa, elämänsisältöönsä, mahdollisiin ammatteihinsa ja elämänkohtalohinsa liittyvänä lehtenä, mitä se ei kuitenkaan kunnolla voi olla, kun puolet lukijoista voi lukea päälluisin puolin vain, röhönaurun kanssa, ulkokohtaisesti, olla koskaan kuulumatta ko ryhmään, miettiä oman ryhmänsä juttuja ja ajatuskulkuja, jotka menevät eri teitä, koska yhteisklunnallinen lokero on erilainen. Nastenlehdet pehmentävät tilannetta vetoamalla parin löytämiseen, seksiin ja lapsiperheisiin: on hyvä, että naisia on olemassa, mutta tästä pehmentämisen tavasta seuraa, ettei naistenlehteä voi lukea nainen kaaan henkilökohtaisena elämänohjeena vaan vain kuvauksena siitä, mityä jotkut muut ovat tehneet, haluaisivat tehdä tai mitä heiltä joku mies toivoo lukevansa esim. miesten työelämään sopivia juttuja. Meikkaaminen on kai samantapainen juttu: on hyvä tietää, että joku on saattanut meikata taitavasti, ja sellainen tieto on kai luontevinta jakaa naistenlehdessä, ja siksi se ei ole matkittava tekeminen, sosiaalinen edesottamus vaan tietämystä' elämän varalla siitä, mitä etenkin joiltakin ulkomaalaisilta voi odottaa, niin ettei pidä sotkea henkilöitä siksi, että joku on meikannut itsensä toista muistuttavajsiu tai erityyppiseksi kuin on, jotenkin hienommaksi, vakuuttavammaksi. Vaatteet myös sopivat kantajalleen kenties, mutteivät kaikille, ja niin käsitöistä voi oppia ja eri ihmistyyppien pukeutumisen mielekkyyksistä, muttei ole kaavaa, joka sopisi vaikkapa kaikille nuorille vaan mm ammattihaaveet on tärkeä ottaa huomioon, ne etäiset rakkaimmat, mitkä tuovat sinulle kehittymisenmahdollisuuksia ja luonteenomaisia piirteitä, vaikket itse sitä huomaisi.
Niastenlehtien olisi kai tarkoitus tuoda hyvää elämää naisille ja naisten tapaan myös muille, mutta ulkokuorikeskeisyys sitä haittaa ja lisäksi naistenlehtiä jotkut haluavat sabotoida ja jotkut taas hyvin henkilökohtaisesrti osallistua, jolloin niiden juutuaines ivnoutuu noihin suuntiin. Hyvää elämää oppisi terveellä tavalla tekemisen yms ohjeistani http://opisuomalaisuus.blogspot.com/2014/03/terveet-elamantavat.html jos niitä jaksaa lukea. Käsityötaidoissa olisi iloa vaatteiden ompelemisen ohjeesta ilman kaavoja, haaveensa oppainaan http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.com/2016/03/vaatteiden-ompelemisesta-ilman-kaavoja.html . Jotakin itseluottamusta ehkä saisi taidosta ommella itselleen sopivan tyylinen hame ilman kaavoja http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.com/2018/10/ompele-omantyylisesi-helppo-hame-nain.html .
* * *
29.4.2019 Minä sitä, että kun olen nyt muutaman vuoden lukenut MeNaisia, vaikken ehkä joka numeroa,niin siitäei tunnu oppivan naisten tavallisten taitojen hyväntuulista meininkiäja moni perspektiivi on kovin kummallinen ja kun monen naistenlehtiö lukevan naisen elämä ei suju, ei ole onnellista mutta miesten elämät sujuvat, niin ovatkohan lähes kaikki naistenlehtien artikkelit miesten kirjoittamia, kun siihen tuo kyllä näyttäisi sopivan? MeNaisista tuntuu oppivan ruokakeskeisyyttä ja jonkinlaisen näkökulman, että tämä tavallinen arkijärkinen taito oli ihme. Moni mies kai kovin pyrkii naistenlehtien toimittajaksi,ja naistoimittajat kai tuumivat,e ttä miten tätä lehteä kirjoittaa, jos lukijoista iso osa ja aktiivisimmin kantaa ottavat lähes kaikki ovat miehiä ja poikia. Niin sitten kirjoittavat miehet kuin olisivat naisia. Mutta silloin jäävät naisten tavalliset taidot ja naisten perusluonteeseen sovittaminen pois. Mies yrittää kestää, menee syömään, luistaa, tekee suojajärjestelyjä työstä yms. Nainen vaalisi yhteisön elämän hyväksi,pyrkisi onnelliseen viisaaseen elämään, kätevyyteen, taitoon, tuntevuuteen, oman luontonsa mukaiseen elämään.
* * *
16.9.2020 MeNaisia lukiessa tulee vaikutelma, että naistenlehtiä sabotoidaan, kai paljolti siksi, ettei osa ihmisistä hyväksy, että naistenlehtiä ylipäätyään pitäisi olla olemassa mutta lukee niitä kumminkin. Osa lukijoista kai on miehiä ja jutut tavallaan myös miehille suunnattu. Eikö koko ongelma poistuisi, jos lehtien nimi olisi "Käsityö & life style -lehdet"?
torstai 24. marraskuuta 2016
Yksilöllisistä eroista ja toisten ymmärtämisestä
Samassakin asiassa, etenkin jos se on sosiaalinen, voi olla eri ihmisille eri tekeminen, esim. toiselle sosiaalisen aseman tavoittelu pätemisenhaluisesti, jolloin samat asiat merkitsevät hänelle eri juttuja kuint oiselle osapuolelle, ja tuntuvat erilaisilta, ovat mukavimmat eri etäisyyden päässä.
Tällä tavoin, vaikka elämänkokemukset ja teot ovat erilaiset, koostuvat ne tutuista osista siltä osin, kun sinulla on kokemusta samoista tekemisistä, samanlaisista tekemisentavoista, samasta taitotasosta ja samantyyppisestä motivaatiosta.
sunnuntai 30. lokakuuta 2016
Naiset ja armeija
maanantai 24. lokakuuta 2016
Valheiden läpi näkemisestä
perjantai 7. lokakuuta 2016
Vanhat heilat ym vanhat ihmissuhteet
Ei kai ole oikein hyvä idea kysyä heilaltaan, että mitä elämänalueita ja tekemisiä harrastitte vanhan heilan kanssa ja mitä aloja harrastava ihminen tämä oli, sillä niin kytkee nuo heilaansa kiinnostavat elämänalueet vanhaan heilaan, ikään kuin vanhan suhteen piiriin, vaikka ne muuten olisivat vain kiinnostavia elämänalueita, eivät mitenkään vanhaan heilaan liittyviä ainakaan erityisesti. Niin sitten vanha heila jää kummittelemaan kuvioihin mukamas, koska nuo elämänalueet olisivat luonteva osa elämää vielä nytkin mutta eri seurassa.
sunnuntai 2. lokakuuta 2016
Eri vain sama henkilö
tiistai 27. syyskuuta 2016
Politiikasta
Kullakin puolueella on mm vakiintuneet kannattajansa, joiden elämänuomien peruskysymyksiä ja perusarvoja puolue ajaa (tavallisesti, mutta ehkä se on osassa kertoja virhe: isompaan rooliin yhteiskunnassa tulevaisuudessa). Nämä ovat siis pääkysymyksiä kuten vihreillä motivaationa oleva hengissä selviäminen ja kaikkia koskevan sairasteleuuden välttäminen sekä elämäntapoihin paljon vaikuttavien katastrofien välttäminen, sekä perusarvoja kuten tuttavainsinöörillä hyväpalkkaisten asunnon ja auton omaavien pärjäävyys muihin verrattuna, sillä' vaikkei se moraalista olekaan, ei luo hyviä oloja yhteiskuntaan laajemmin niin kuin pitäisi, niin se kuitenkin on elämänpääuomia, kysymyksiä, joiden mukaan elämäänsä järjestää, mutta kuuluuko se sitä isompaan rooliin on eri juttu.
Sitten on liikkuvia äänestäjiä, joita kai etenkin nuoret aikuiset, jotka vanhempiensa uomilla ensin oltuaan etsivät nyt omaa elämäntapaansa, heitä kiinnostavia elämänympyröitä ja arvoja, ja siis silmäilevät puolueiden mainoksia ja edesottamuksia sillä silmällä, että tuoko elämäntapa minulle, mihin ryhmään haluan kuulua, esim. millaisen ammatin, sosiaalisuuden, mitä asioita pidän tärkeinä maailmassa. Sellainen silmäys on lyhyt, elämäntapaan keskittyvä: sopisiko tuo minulle, kiehtooko moinen tenho? Jos tenhoaa, niin usein kai puoleen kannattama elämäntapa onkin sellainen.
Asiakysymysten mietintöjen tarkka läpikäyminen sen sijaan esim. jonkin mietinnön lukeminen ja poliitikkoihin noissa kysymyksissä vaikuttaminen sen sijaan kuuluu siihen, kun on jo puoluekanta, uoma, jolla kulkee. Jos uomaan kuuluu muutama puolue, niin ehkä silloin kantaa vaihtavan äänestäjän päätöksiin vaikuttavat myös asiakysymykset.
lauantai 17. syyskuuta 2016
Nuorten miesten sosiaalisista maailmankuvista, ja poikien
Naisilla tarkoitetaan yleensä tuntevia ja yhteiskunnan jäseninä rakentavasti käyttäytyviä suomalaisia naishenkilöitä. Muut oat joko pahoja naisia, joita ei siis kehoteta kuuntelemaan, tai ulkomaalaisia naisia, jotka oat miehiin nähden erilaisia kuin kuvaukset suomalaisista naisista. Vaikka miehellä olisi samoja hyveitä, häntä ei lasketa naiseksi vaan mieheksi, jolla on tunteet ja joka käyttäytyy yhteiskunnan jäösenenä ok. Nämä eivät siis oel naismaisen miehen piirteitä vaan ihmisolennon ja yhteikunnan jäsenen.
Sotilaana ei ole tarkoitus yksin puolustaa koko maata vaan maanpuolustus on joukolla tehtävää, missä toki hetkittäin voi joutua olemaan yksinkin. Hyväksi sotilaaksi ei opita matkimalla kaikkea sotilasmaiseksi leimattua vaan se on kietoilmaus ei-yhteiskuntakelpoiselle käytökselle, ja sotilashyveisiin taas iitataan taitoina, rohkeutena, hyvänä ymmärryksenä, sydän/motivaatio paikallaan, urheilullisuutena yms komeutena ja arvostettavina ominaisuuksina, joita toki voi olla naisillakin. Tuo komeus ei ole samaa kuin mihin yleensä viitataan sanomalla, että joku naisi, vaan ne naiset taas ovat joko tykästyneet sinuntyyppiseesi ihmiseen, pahanteossa jota haluavat peittää kuten nainen joka haluaa vanhan ukon jonka voi murhata rahojen tähden tais sisäänpääsyn jonnekin, mikä siis ei ole mahdollinen avioliittoaie niin kuin tuo eka. Mutta noita huijaamisia on usein useammin, niin että silleen jos komeuteen satsaa silmät ummessa, niin kuuntelee siinä lähinnä pahoja naisia. Pahojen kuunteleminen on yhteiskuntakelvottomuuden muoto: he eivät rakenna hyvää yhteiskuntaa elää ja niin os heitä vain kuuntelet etkä sivistystäsi, niin olet elinolojen sabotoija, koska et huolehdi osastasi hyvien elinolojen ylläpitämisessä. Jos sinulla on ulkomaalainen tai paha heila tai katselet sellaista niin hän yleensä haluaa vain pienet piirit eikä ole lojaali koko yhteiskunnalle, jolloin välit häneen olisi luokiteltava sosiaalisuuteen ja seksuaalisuuteen ja välit muihin taas yhteiskunnan tason hyvän käytöksen vaatimusten piiriin, ei siis niin läheisiksi mutta kyllä sivistyneiksi. Jos ajattelet, ettrei jollakin ole väliä sinulle, voit luopua siitä itsesi osalta, muttet muiden osalta ilman näiden suostumusta tai yhteiskunnan pelisääntöjen tukea.
Naiset kai joskus arvioivat, että miehillä on seksuaaliset välit keskenään, mutta usein kyse on siitä, että mies tykkää, kun saa olla rauhassa lokerossaan niin kuin vaikka rautakauopassa käydessä. Seksuaalisuudessa ei ole ideana muuttua toisen kopioksi vaan saada lyhyenä aikavälinä paljon sosiaalista vaikutetta niin että tutustuu hyvin ja tietää, haluaako tällaisen kanssa perustaa perheen. Kokemukseni mukaan useimmat haluavat periaatteessa puoliksi jaetut kotityöt kaikessa mutta henkilökohtaisten mieltymysten mukaan ja se tarkoittaa yleensä 80% ja 30%, missä kukin löytää omat uomansa ja mukavuusalueensa mutta saa vaihtelua ja käytännön taitoja.
Kaikki naiset ovat erilaisia, älä niputa vaan opettele yksilö kerrallaan, millaisia ovat, eivät ole niin monimutkaisia.
Lihavuus toimii kuin untuvatakki, niinpä lihava on oleskelevainen kuin helteellä tai kesäsäällä muinakin vuodenaikoina, ja niin lihavasta mallia ottava menettää kamalasti lämpöä. Sama ongelma tulee Keski-Euroopan maista mallia ottaessa: menettää lämpöä kuin ei varoisi viileää. Lämmöntuotannon parantaa liikunta, esim.punttis jonkun punttiksesta pitävän atleetin mallin mukaan. Intiaaneilla ei kai ole niin hyvä olo kuin skandinaaveilla ja venäläisillä.
Puolisoehdokkaan olisi hyvä jakaa sama elämäntapahaave kanssasi. Jos olet ajatellut ulkomaalaista puolisoa ja hänen siivellään kulttuurillisesti elämistä, merkitsee se sinulle ulkomaille muuttoa. Eri ulkomaat ovat kovin erilaiset, samoin eri seudut niillä voivat olla kovin erilaiset niin kuin Savo täällä. Niinpä on väliä sillä, että etsii sopivaa maata ja seutua ja karsii vääränlaisia pois heiloistaan ja kontakteistaan.
Suomen muuttaminen muunlaiseksi, esim. ruotsalaiseksi, ei käy, vaan ihmisten elämää määräävät käytännön olosuhteet, esim. työ, lasten koulu, kieli, harrastuneisuus, ammatti, osaamiset, arvot, sosiaalisuuden tyyppi elämäntapahaave nykyisine osaamisineen, mieltymykset jne. Eli kun joka tutullasi on kymmenittäin muita tuttuja ja alueella tuhansittain tai sadoin tuhansin väkeä, niin seutu on jo sellainen kuin se on, eikä muutu, mutta voi sillä olla tendenssejä ja ennen kaikkea omaa harrastuneisuuttaan, ammattiaan ja asuinpaikkakuntaansa voi vaiuhtaa, ks. Haaveammattiin-blogini http://nopeaoppisuus.blogspot.fi.
Ihmisillä on kullakin omat mieltymyksensä kuten vaikka lempiruoka, harrastuneisuutensa ja niiden tiimoilta opittuja taitoja. Omaa erikoislaatuisuutta ei siis taritse lavastaa. Mutta jos vain teet koulumaisesti, näytellen tai annettuja kaavoja pitkin, niin se ei tuo elämäntaitoja niin kuin harrastaminen ja omilleen muuttaminen.
Eivät kaikki ole fiksuja, vaan jos jaksaa yrittää, niin taitoja voi oppia iän myötä, ks esim. http://pikakoulu.blogspot.fi ja http://opisuomalaisuus.blogspot.fi .
Sotilashyveet kuten vaikka rohkeus eivät tipahda taivaalta vaan ne tarvitsevat tuekseen ymmärryksen siitä, mistä ne syntyvät, kuten vaikka rohkeus taidoista, siitä, että allekirjoittaa tekemisensä, ja turvallisuudesta. Ne, kuten muutkin taidot, kehittyväöt iän myötä, jos harrastaa sitä sun tätä kiehtovaa ja haluaa oppia uutta.
Ihmiset ovat kaikki ikään kuin versioita samasta teemasta: samat perusrakennepalikat ja ainakin hiukan erilainen elämä. Siksi ei miehillä tarvitse olla omia erillisiä elämänalueitaan ja erillisiä taitoja, eri kuin naisilla, vaan riittää, että on taitoja, joissa viihtyy, joilla rakentaa hyvän maailman elää.
Yleensä heilan tai puolison kanssa pitäisi jakaa elämäntapahaave, arvot, sosiaalisuuden tyyppi yms, niin tulisi toimeen, ihan niin kuin kaverukset. Sen sijaan kovin ristiriitaiset suhteet eivät suju, eivät toimi. Muttei puolison tarvitse olla työtovereittesi kopio, vaan voi olla muista ympyröistä, mistä pidät.
Tunteet ja järki sopivat yhteen eivätkä häiritse toisiaan, jos on kyllin taitava, järkevä ja tunteidenmukainen, mutta jos yrittää olla kuuntelematta tunteita, niin tunteet löyvät yli järjen ja silloin on vaikeaa olla objektiivinen. Tunteiden rationaalisuudesta, katso blogini http://pikakoulu.blogspot.fi ja soittolista Rationality of feelings and instincts videokanavallani http://www.youtube.com/khtervola sekä kirjani "Hard Rationality of Feelings and Instincts", to which there is the link http://www.angelfire.com/planet/paradisewins/HardRationalityOfFeelings.pdf. (It is a whole book: a large PDF file, so give the page time to load.)
Myös sosiaalisissa asioissa voi olla objektiivinen, mutta se edellyttää rakentavaa asennetta ja sitä, että tajuaa, että ihmiset ovat kaikki erilaisia ja aika monimutkaisia maailmankuvineen, taitoineen, elämänkokemuksineen ja mieltymyksineen.
* *
Ajattelevatkohan jotkut pojat tai miehet, että naiset ovat laittaneet heidät armeijaan, tapettaviksi tms? Mutta poikien draivi armeijaan päin on valtava, sille ei kerta kaikkiaan mahda mitään, pojat uhraavat armeijan alttarille kaiken muun arvokkaan ja syntyy vain hävityksen kauhistus. Niinpä ajatellaan, että kai niiden poikien on sitten päästävä armeijaan, jso se heille niin tärkeää on, jospa miehetä järjestäisivät sen mahdollisuuden heille vaikka silloin kun he alkavat olla aika aikuisia. Mietitään, että onkohan se geeneissä, että miehet ovat siihen tapaan erilaisia. Eli eivät naiset ole miehiä armeijaan laittaneet.
(Ammatin, harrastuneisuuden ja suuntautumisensavalitsemisesta pitkästi Haaveammattiin-blogissani http://nopeaoppisuus.blogspot.fi mutta on otki muistettava että koko ajan on oltava ok yhteiskunnan jäsen. )
keskiviikko 7. syyskuuta 2016
Pinnan ja pinnanalaisen tason suhteesta eri kulttuureissa
Suomalaisessa kulttuurissa rehellisyys tekee mahdolliseksi laatia yhteisön järjestelyt sen yksilöille sopiviksi, vaikkeivät nämä olisi toivottujen ideaalien kaltaisia. Ohje "Elä ja anna toisten elää" yhdessä arkijärjen ja sivistyksen kanssa antaa tilaa yksilölle olla omanlaisensa ja elää omien toiveidensa mukaan, ja samalla siistii käytöksen yhteisöön sopivaksi. Niinpä ei synny kummempaa ristiriitaa yksilön toiveiden ja yhteisön pelisääntöjen noudattamisen välillä. Se, että asiat perustellaan tervejärkisesti niin koulussa kuin arkisissa keskusteluissakin, tekee sen, ettei yksilön oma järki tipahda kelkasta, vaan usein nousee sivistyneiden ratkaisujen ymmärtämisen ja niiden kannattamisen tasolle ihan käytännössä.
Ruotsinkieliselle ja ruotsalaiselle kulttuurille sen sijaan on tyypillistä, että kulttuuri tarjoaa ulkokuoren, jota on kannatettava, mutta jossa yksilön oma ymmärrys ei pysy mukana. Niinpä vaikka nuo kulttuurin ohjeet ovat usein hyödyllisiä, niin pinnan alla, kun yksilö luottaa omaan järkeensä, niin ottaa mallikseen kovan maailman kestäviä ratkaisuja, hyviä sosiaalisia strategioita, hyviä esikuvia yms, mitkä eivät useinkaan yllä moraalisesti kauniisiin ideaaleihin vaan ovat enemmänkin lyhytnäköisen rikollisuuden, työelämäorientoisuneisuuden, militarismin tai sabotaasin tyyppisiä - ja mm suomalaisvastaisia, koska kauniita ratkaisuja kopioidaan paljon mm Suomesta.
Intialainen on lomailevamman kulttuurin, hippimäisen kai, kasvatti ja niin kannattaa pinnan alla kai usein rikollisjärjestömäistä työelämäkäsitystä.
Arabi kai usein suhtautuu suomalaisiin kuin lehdenlukuun - lieneekö kokonaiskuvallisuus heille lehdenluvusta lähinnä tuttu - ja lehdenluvun tapaan pysyy hetken suomalaisten kanssa jutustelussa käytetyssä perspektiivissä ja meiningissä ja katoaa sitten omille teilleen omaan tavalliseensa, mikä lienee kuivat sisätilat, joissa joku arabinainen odottaa.
Venäläinen lienee kai kuin koulun heikompi oppilas, jota yhteiskunnan kulttuurin viisaus kantaa hyvin.
Yhdysvallat lienee kulttuurien sulatusuuni: joka keskustelussa lienee oletus, että voit joutua luopumaan omista tutuista uomistasi toisen kulttuurin ja toisten ammattiryhmien ihmistyyppien suuremman elämänviisauden myötä, tai sitten jäämään tyhmänä ummikkona urillesi.
Argentiinalaista jurppii kuin ihmistä, jokaon ottanut tavakseen väittää olevansa laulumainen.
Brasilialainen näyttäisi olevan taiteen ja uskonnon harrastajien tapaan taitava ja isompikaliiberisena yht'äkkiä järeä mutta kiltti kulttuurin positiivisia tunteita suosivan teoriaperspektiivin suojissa, mutta elämänlaadultaan lättänä, kun on ottanut sosiaalisesti liian lähelle jonkun ulkoa lukemalla ylemmäs tavoittelevan.
Kiinalainen tuntuu olevan kuin yliopistokoulutettu: yksialainen, tavallaan koulumaisesti taitava mutta elämäntaidoissa heikko, vailla omaa näkemystä.
Japanilainen saa tilaa kulttuurin buddhalaisuudesta: joku viisas on laatinut ohjeita siitä, mikä on hyvä tapa tehdä asioita, mutta kai miesten jonkun osan tyhmyyden vuoksi jää työelämän paineessa samanaikaisesti lyttyyn.
Saksalainen kai pitää kulttuurinsa meiningistä: kotielämästä, ruuasta, juomasta, sivistyksestä ja arjesta, mutta kieli tai kulttuurin teoriaperspektiivi on blokittanut asiat kaavaksi, jonka suojissa saa väljyyttä sanojen rehevämpien merkitysten myötä muttei kokonaiskuvan hienoisten (Suomessa tunnelmatajun hyvin hahmottamien) erojen myötä muuten kuin sivistyksen osana luokituksin.
Britti vaikuttaa kuin insinööriltä tai insinöörin kaverilta: insinöörimäinen perusperspektiivi kasvaa sivistykseen päin muttei ole kyllin arkijärkinen ja kokonaiskuvallinen ollakseen varsinaisesti elämänviisas.
* * *
En tiedä, miksi näitä tähän kirjoittelen, kun en oikein osaa näitä niin hyvin. Kirjoitan tähän kuitenkin jotakin arabeista:
Arabimaissa on kovin kuuma, kuumempi kuin Afrikassa mustilla. Arabilla voi siis olettaa olevan paljon helteeseen liittyviä piirteitä sekä kuumuuteen läkähtymisen varomiseen liittyviä vahvoja kulttuuripiirteitä ja tabuja kuin Suomessa paleltumista vastaan ikään.
Lihaksiston käyttö suomalaiseen tapaan tuottaa paljon lämpöä, samoin kai ryntäily ja tunnekuohu. Arabin voi siis olettaa tekevän monta asiaa eleettömästi, varsin vähäisin lihasponnistuksin, esim. kulkevan kevyesti ja varoen suuria lihasponnistuksia ym urheilijamaisuutta. Tai sitten tekee nätisti ihan hienomotorisen naisen tapaan, kuin herkkä uskonnollinen henkilö tai hienotunteinen hissuttelija. Tai niin ulkokohtaisesti kuin Suomessa valehtelijat vain, mutta erona se, että arabin keskikroppa on kuumuuteen pakahtumaisillaan, ja niin hänen esi-isänsä ja kulttuurinsakin kai, koko elämän ajalta.
Sosiaalisissa suhteissa voi rankkoja juttuja tulla, jos on piittaamaton, mutta jos on herkän uskonnollisen ihmisen tapaan hienoviritteinen, kuin kesällä kun tuuli käy hiuksiin ja katselee maisemaa, tunnelmoi, niin hienotunteisesti hiukan myötää seurassa olevien ihmisten mukaan: "kyllähän, juu toki, voit sinä" yms ja niin kaikki sujuu keveästi, lihasponnistuksitta, raskoitta kokemuksitta. Se ei tarkoita että arabi näyttelisi puuta tai katselisi kuin puuta toista ihmistä, vaan hän on kuin kesäillalla leudon tuulenhenkäyksen käydessä ja ihmistent ullessa iltaa viettämään.
Kulttuuriero aiheuttaa sen, että arabi huolehtii eri asiat kuin suomalaien tai eurooppalainenkaan laajemmin, vaan meininki on kuin kaksi aivan eri aihepiiriä oli kohdannut ilman, että ne sopivat yhteen mitenkään, vaikkapa posliiniastia ja traktorinajotaito. Silloin rehellinen puhe voi vaikuttaa valehtelulta ja teot kuin ufojen kanssa mukamas olisi, kuin väärinymmärryskone.
Mutta näin olettaisi arabin voivan kestää kuumaa kauniin moraalisuuden avulla mutta olevan epäluotettava kuin helteestä höyrähtänyt, mitä kenties afrikkalaiset eivät ole olettaneet heistä ja niin ovat kulttuurillisesti kehittyneet vähemmän helteessä hyvinvoiviksi ja toimintakykyisiksi kuin mitä muuten arabimaiden vieressä olisivat voineet olla. Ehkä niin.
Voiko olla, että jos joku arabi vaikuttaa ihan mahdottoman huonosti käyttäytyvältä, niin pitäisi kokeilla, onko hän ehkä oikeasti jostakin toisesta maanosasta ja toimii paljon enemmän ok tuon toisen maanosan ihmisen tapaan kohdeltuna? Esim. pahat afrikkalaisina, liikaa työtä tekevät aasialaisina, pahantahtoiset latinoina ja ei-pahan oloiset näyttelijät usalaistyyppisinä?
Voiko olla, että monilla afrikkalaisilla Afrikassa kroppa on elottoman lötkö ja raskas siihen tapaan kuin kovin masentuneilla. Ehkei heidän elämänsä pyyhi kovin hyvin ja se selittää rikollisuutta, murhia ainakin. Ja muuallakin jossain samaa, esim. osissa Aasiaa. Ja että esim. joillakin latinoilla on tyyli kuin käyttäisivät jotakin huumetta tai lääkettä siksi, ettei pyyhi kyllin hyvin. Suomalaiset taas ovat tavanneet olla tervehenkisiä ja vapaita, saada itse valita elämässään, mitä tekevät ja miten ja kenen kanssa ovat milläkin tavalla, ovat tavanneet olla onnellisia ja elämänviisaita peruselämiseltään ja yhteiskunnan toiminnalta ja osin ilmasto tukenut meitä noissa taidoissa, ja historiamme kai myös. Monessa maassa onnellisuuden taidot ovat ruokaan ja seuran pitmiseen liittyviä, mistä tasosta suomalainen kai yleensä laittaa paremmaksi arjessaan, paitsi ruoka-aikoina.
sunnuntai 21. elokuuta 2016
Jotakin tunteista
Ihmisillä on tunteita, tuntemuksia, elämänkokemus kustakin elämänpiirinsä tekemisestä, sen meiningistä.
Heillä on myös arjessaan tavoitteita ja reaktioita.
Lisäksi on sosiaalisia tuntemuksia: miten minä puolestani olen tekemisissä tuon toisen kanssa, millainen hän puolestaan on ja miten lähtee olemaan tekemisissä minun kanssani, mitkä hänen arvonsa ovat ja miten ne vaikuttavat maailmassa ja mitä siis hänen kanssaan tekemisissä oleminen tuo elämään ja elinolosuhteisiin.
Lisäksi on tunteita maailmankuvassa: maailman ilmiöistä, tendensseistä, arvoista vaikutuksineen, ideaaleista, katastrofeist, joita pelätä, elämänlaadusta edellytyksineen ja sopivine kokoluokkineen,
myötäelämisen tunteita muita kohtaan mm laajemmassa maailmassa,
sekä tunnelmatajulla hahmotettavaa filosofisempaa maisemakuvaa tilanteista ja maailmasta laajemmin..
Sekä elämänviisauden ja terveiden elämäntapojen tuomaa elämänlaatua ja pärjäävyyttä, kompastelemattomuutta.
Kaikilla siis on tunteita. Kaikki eivät vain ole tunnekeskeisesti toimivia. Kun ymmärtää tunteita paremmin, on helpompi ottaa ne osaksi toiminna tietoista ohjausta.
tiistai 9. elokuuta 2016
Toisten ajatusten seuraamisesta
Eri ihmiset huomaavat siis yleensä eri määrän asioita ja vähän eri puolelta.
Jos ajatukset eivät liity kovin monimutkaiseen aiheeseen vaan pikemminkin luonnontieteiden tyyppiseen, niin jos on itse taitavampi edes vähän, voi huomata, että tässä aiheessa on nuo perusasiat, jotka on helpointa huomata, ja mitä keskustelutoveri oli huomannut niistä ja mitä jäänyt huomiotta, ja niin saa vaikutelman tämän taitotasosta.
Toisen ajattelusta ja taidoista voi saada kuvan myös huomaamalla hänen olemuksensa aidoista piirteistä tai tekemisistään, mitä elämänalueita, miten monimutkaisesti ja miten varmasti hän osaa ja painottaa näkökulmassaan. Silloin voi tietää, miten laajasti hänelle voi hänen taitotasonsa ja kiinnostuksensa mukaan puhua mistäkin ja mitä aihepiirejä hänen kanssaan yhtään enempää jakaa.
Nämä huomiot pätevät, vaikka toinen juonisi tai yrittäisi peitellä tekojaan ja ymmärryksensä tyyppiä. Erityisen helppoja ovat seurata insinöörimäiset ajatukset: niissä on vain muutama huomio, jotka ovat kaikille koulua käyneille samat. Sen sijaan sosiaaliset venkaukset, joita niihin jotkut yhdistelevät, ovat tietenkin henkilön oman sosiaalisen silmän, elämänviisauden määrän ja muiden neuvojen kuunnelluiksi tulleiden osien mukaiset. Joillakin se merkitsee mm hämäysyrityksiä. Mutta parempaan tulokseen pääsisi, jos käyttäisi arkijärkeä elämän kysymyksissä, ja elämänviisautta, eikä insinööripäätä, joka on hiottu vain laitteiden kehittelyyn ja käytöön.
Toisen ymmärrystä saa laajennettua huomaamalla, millä hänelle ollenkaan tutuilla elämänalueilla hänellä tai ihmisillä yleensä on paljon parempi kapasiteetti, esim. sosiaalinen silmä, maisemahahmotus, valokuvien katselu, musiikki, arkielämä jne.
keskiviikko 3. elokuuta 2016
Isojen ihmisjoukkojen hahmottamisesta
Yleensä tämä käy byrokraattien tapaan: mitä tarpeita ihmisillä on, mitä reittejä ihmisillä on niitä tyydyttää, mitä yhteiskunta sellaiseen avuksi järjestää.
Jos vaikka myyjä haluaisi hahmottaa kaikki ihmiset, käy se kai samoin: hahmotetaan tekemiset meininkeineen ja motiavaatio niihin kuhunkin, jolloin ihmisen elämä kattaa tietyllä intensiteetillä tietyn alueen ja reunoilta kai harvemmin, mistä osin seuraa dynamiikka: päätekemisen väriäplus huojennukset.
keskiviikko 27. heinäkuuta 2016
Kulttuurien kohtaamisista
Eri ammattialoille suuntautuneiden välillä on tätä samaa, samoin eri alohen ammattilaisten. Naisten ja miesten välillä on kulttuuriero, samoin vaikka savolaisten ja pääkaupunkiseutulaisten tai ihmisten ja eläinten, uskonnollisten ja ateistien: eri asiat vaalitaan, eri asiat laiminlyödään, eri asiat osataan ja ymmärretöää hyvin, arki perustuu eri asioiden varaan, ollaan eri asemassa yhteiskunnassa ja maailmassa ja ihmissuhteet ovat eri ihmistyypin. Osa näistä eroista johtuu kasvinympäristöstä ja nykyisestä elämänpiiristä, osa taas voi olla henkilökohtaista suuntautumista, omia valintoja. Kaikki eivät pidä samoista tekemisistä eivätkä samoista ympäristöoloista eivätkä ymmärrä samoja arvoja tärkeiksi, mikä vaikuttaa heidän mahdolliseen asemaansa yhteiskunnassa: mitä vaalivat a mitä eivät, mihin sopivat ja mihin eivät. Myös taittaso vaikuttaa sopivuuteen kussakin tekemisessä tai seurassa.
lauantai 16. heinäkuuta 2016
Linkkejä
http://pikakoulu.blogspot.fi/2013/07/vaarinkasityksia-ajattelukyvysta.html
http://feelingcomputers.blogspot.fi/2015/05/virtual-world-pictures-of-world.html
http://yksinaisille.blogspot.fi/2016/07/seksuaalisuus-syyna-vaiko-pikemminkin.html
https://www.youtube.com/playlist?list=PL5413BA37709C0F53
http://healthilymoral.blogspot.fi
http://socialstrategy1.blogspot.fi/
see MY BOOK "Hard Rationality of Feelings and Instincts", to which there is the link http://www.angelfire.com/planet/paradisewins/HardRationalityOfFeelings.pdf. (It is a whole book: a large PDF file, so give the page time to load.)
Haaveammattiin-kirjoitukseni sadoista sosiaalisen lokeron vaihdon ohjeista varmaankin oppisi elämänviisautta ja sotakin sosiaalisista taidoista, jos on vaihtamassa haaveammattiinsa, muttei muuten, koska koko kirjoitus on vahvasta haaveammattiin vaihtamisen näkövinkkelistä tehty, http://nopeaoppisuus.blogspot.fi .
Koulujärki on tarpeen sosiaalisissa asioissa
7.8.2020 Laadin joitakin vuosia sitten joukon sosiaalisten taitojen ohjeita koulujärjen varassa ja lähetin ne netissä joko Opettajien ammattijärjestölle tai Opettaja-lehteen, mutten enää jälkikäteen löytänyt niitä koneeltani. Ne olivat kovin järkiperäisiä kuten esim. että ihmiset, äiditkin ovat erilaisia, ja sama ihminen eri roolissa eri ihmisiin nähden,kuten huomaa, jos miettii aarteen kätköpaikkaa vaikka 20 askelta tuosta pohjoiseen mutta 10 askelta länteen tuosta toisestra paikasta. Nämä tämän blogin sosiaaliset huomiot eivät ole niin koulujärjen pohjalta, mutta minulla on olo, että opettajat jotenkin toivoivat näitä.