Jos joku ei huolehdi jostakin, mitä elämässään tarvitsee, hän siinä asiassa nojaa muihin taitavampiin tai vastuuntuntoisempiin. Usein tuo nojaaminen on jotenkin holtitonta: yhtäkkiä joskus hän huomaa, että iits ääk tässä olisikin tarvittu tuota, mitä minulla ei ole, mistä en ole huolehtinut, ja niin hän äkkiä nojaa johonkin, joka siitä huolehtii, vähän kuin "hei me oltais kamut". Ja kun noista nojaamisista tottumuksen myötä tulee rutiineja, niin hän kokee ihmissuhteet irrationaalisiksi, kamalan läheisiksi ilman järkiperusteita. Siinä on kai osansa sillä, että muut kokevat hänet noina hetkinä irrationaaliseksi, kun ei ole huolehtinut itse niistä asioista mitä selvästi elämässään ja itsenäistyäkseen kunnon aikuiseksi tarvitsee. Läheisyydent unne ei siis näyttäisi molemminpuoliselta. Ainakaan läheisyys ei ole samantyyppistä molemmille osapuolille. Mutta nojaava asenne voi tarttua sosiaalisuuden myötä.
Molemminpulisia sen sijaan lienevät viihtyminen ja samanmielisyys. Jos jonkun kansa on kiva puuhata tai kiva jutella, niin tunne on usein molemminpuolinen: tekeminen sujuu hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti