torstai 29. heinäkuuta 2021

Pahantekoa vai armeijataitoja vai terve järki?

 Välistä käy niin, että kun jotakin pidetään erityisen kartettavana, niin osa alkaa juuri ooetella sitä ja oitää sitä tavoitteenaan. Olettavatko he sen armeijataidoksi ja opettelevst kuin koulun käsityötunnilla? Haluavatko he osata kaikki vahingoittamusen keinot vai miksi ei ainakin alkuun jelpaa, että iskee veitsellä tai ampuu, sillä sotatilanteessahan kai saa näkyä, että tappaa. Salassa tehdyt murhat taas ovat kansanmurhaa, jos niillä on sodan muttasuhteet, ja se ei ole tavoitteena. 

Haluavatko he itse yksibään vahingoittaa mahdollisimman pöaljon, kuin pommi? Mutta sehän on vain tuhoa ja kärsimystä, ei kaikissa muosoissaan sodankäynnin keino. Yksilön elämän ongelmat ratkeavat yleensä sivistystä noudattamalla, eivät kai kansanmurhin.


Johtuukohan moinen arviointivirhe suorituskeskeisedtä päästä, joka ei paljoa muuta ymmärrä. Elämässä tarttis olla yhteiskuntakelpoisia harrastuksia tms joita pitää itsetsrkoituksina eikä vain välineinänjohonkin.muuhun, niin niissä arkijärkinen ymmärrys kehittyisi.

tiistai 22. kesäkuuta 2021

Onkohan ulkomaalaisia paljon yli puolet

 " 22. kesäkuuta 2021   Savonlinna oli matkailukaupunki niin, ettei ollut ihme, jos aika moni turusti oli päättänyt jäädä sinne asumaan. Mutta se hämmöstytti, miten suuri isa heistä vaikytti ikecan tropiikista ha ylipäätään kovin eri kulttuuripiireistä kuin Suomi. Ja ajan myötä opin selittämään nuorempien vuosieni tuttavien piirteitä pääksupunkuseudulla dillä, että olucatkin kotoisin eri maista, esim vanhempani. Niin, ettei sitten jäänyt melkein jetään, joka olisi ollut kanssani suomenkuelinen suomalainen. Ja nyt täällä Espoossa näyttää olevan sama, että ykdilöiden piirteitä selittävöt vieraat kulttuurit ja etenkin tropiikin ilmasto. Arvelen  että 90% väedtä on ulkomaalaisia ja ainakin puolet tropiikista. En sitten tiedä, miten paljon tämä vaikuttaa elämään, jos suomalaisiuden piirteet kuitenkin ovst pitkälti Suomen ilmastossa elämisen vaatimuksista syntyneitä, sekä maantueteellusestä sijsinnista paljon suuremman maan reunusvaltiona. Mutta silloin kuitenkin on niin, että Suomi-kuva on pitkälti kuva joustakin Suomessa asuvista ulkomaalaisista eikä suomalaisrsta kukttuurista.


30.8.2021 klo 24 Espoossa

"Must kuulosti siltä, että ulkona kadulla kuoli joku tunti sitten viileään tosi nopeasti ja niin kuin sen porukka ehkä olisi syönyt sen  jotain afrikkalaisia tms tropiikkilaisia. En ilmoittanut poliisille, kun ei kukaan tuntunut tappaneen sitä mutta doittivat kyllä hetkeä aiemmin musiikkia kai kiin tropiilin yössä. Kauheen pitkä helleputki oli kesällä, kai kymmenen kertas pidempi kuin nuoruudessani, ja siksi on tropiilkilaisia ja heille viileä ainalin osalle laittaa reaktion syödä olonsa hellemäiseksi ja siksi heillä ainakin joillakin näkyy olevan mieliteko syödä kadullakulkikoita tms. Etenkin leppävaaran juna-aseman aöikulussa on joskys ollut vaarallisen oloista, mutta jotenkin en ole tiennyt, mitä moisesta ajatella, kai se on vääränlaainen reaktio alilämpöön mutta monta alilämpöistä siellä on joskus ollut. Mietin silloin tällöin, että miten nämä ongelmat onntavallisedti hoidettu, mutten tiedä kuin lämpimät vaatteet, saunan yms. Tässä oöikohan toissailtana oli illalla jyskettä etäämpää kenties Vantaalla, kuin olisi sinholla tms ammuttu tie poikki, ja taas oli hyvin syönyttä tropiikkilaista naisväkeä Argentiinasta tms. Mutta jotenkin memee kaikki ohi, nukuttsa kuin lapsena pikkuveljen jutut, kun ne eivät kiinnostaneet ja olivat jotenkin alkeellisia ja epärakentavia. Mietin, että siksikö asun ruokaorientoituneella seudulla, kun ihmussuhteissani onntavannut olla valittamista, että jotenkin helpommin vaihtas pois muuhun elämään, kun popdii suolskeksrjä ja mehua tms.

Terv. Hannele

"


 "


https://finnishskills.blogspot.com/2014/11/living-with-seasons.html


31.8.2021   Hakevatkohan monet tropiikkilaiset yms täältä vastapainoa tropiikin helteille mutteivät varsinaisesti neljää vuodenaikaa. Olisiko simloin heille oikea ratkaisu mennä heidän omassa ilmastossaan hyvänä hetkenä puun tms luonnon luo ja sem kauneutta, näyttävyyttä, yms katsellen miettiä, mikä on se oikea viileän tuntu, jota he kaipasvat ja mihin se päivässä sopisi, niin puita katsellen ja kuökien voisi osata säitä ja voisi tulla mieleen karseen kulkuessa oksasta toiseen, että missä siinä maadsa on juuri sellaista säätä ja elämäntapoja, tai mikä musiikki, millainen kurjaölisuus, mitkä ammatit osaavat sellaista. Osaisivatko sen maan muusikot laatia sitä ooettavia sävelmiä tai kauppias neuvoa siinä auttavan tyyppiset ruuat. 

tiistai 27. huhtikuuta 2021

Ihmissuhteiden tunnistamusesra elekielestä

 Jitkut tunnistavat toisten ihmissuhteita aivan päättömästi toisen elekielestä, kun toisen olemuksen kihdalla on ikään kuin hahmo, jolla on tietty tyyli. Kovin vaslivainen hahmo on löhes aina ihminen itse, sillä vain henkilö itse jaksaa vaalia joka askeleen ja joka tekemisen yksityiskohtineen. Äiti ei yleensä näy vaalivaisena vaan komentelevaisena, joka laittaa jotain viivoja, että teepä nämä mutta noita et kai tarvitse jne. 

Kovin komea hahmo ihmisen kohdalla on yleensä ihmisen oma näkemys, ei tämän heila tai tuttava. Heila on kai seuraa pitävä kohdalla.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2021

Poikien ja miesten tunne-elämästä

 Minusta pojat ja miehet Suomessa vaikuttavst monet joiltsin osin järjrttömästi käyttäytyviltä kuin olisivat aivan poissa tolaltaan ja ksuhuissaan, pydyvästi siis eikä erityidedri nykyidin. Mielestäni niotuudessani Heldingissä pojatcreagoivat kamalan vshvasti koijinkin kummasti valikoituneisiin asioihin ja moneen tavalluseen asiasn ei ollenkaan. He reahoivat suuresti mm tietoon, että Juri Gagarinin avsruudlentoa jujlittsessa mies oli suudellut midstä, ja kai ihan väärin tuökiten varoittavaan dotilaslauluun Uraliin. En mäiyä montaa tiedä, mutta voiko olla, että he ovat hslunneet tukea tunne-elämälleen, joka on ollut yunaroivsn tunnelmainen, ja niin ovst vslinneet kiinnekohfikfi kuuluisia juttuja mefiasta  joissa kuitenkin on saman tsitotason tunbelma  eli kamalan epäviisaita ha epöonnidtuvia juttuja. Ohjeina piyäisi käyttää samoja perusohjeita kiin mitä yhteidkunnassa pidetään yleisesti noudatettavina perusohjeina, eikä jotenkin omsn yunne-elämän mukaan sävytettyinä. Elämänviisautta opettaa mm hyvän olln tervehenkisezti tuova liikunta  ei suoritusmsinrn eikä liisn dosiaalisedti suuntstunut. Ja musiikki, luonto  sivistys  srkijärki, elämäänkokemus. Ja elämäänviisaus opettaa  miten yunteidrn kanssa olla.

Pitäisköhän muita syitä tuosra kanssa setviä pois. Miehet suutelemassa miehiä ei ole paras ohhe muesten identiteetille, dillä miesten elämä ei ole vahvimmillaan siltä kohden eikä miesten viisaus. Nuo eivät myöskään kuvaa  miltä suomalaisten tai taireen paras näkemys Venäkään liittyen vsikuttaisi, vaan ne ovat molemmat kiin hassu kuvitudkuva jojonkin, että laitettaisko tähän vsikka tällanen, eiks ois ihsn kiva, kepeä, kjn ei nyt muutakaan osata tsi ole kunnon materiaalia saatavilla. 

Tuollainen yunne-elämä ei ksi myöskään vastaa venäläusten muesten tunne-elämää, vaan venäläiset ocat viileän sään ulkoilutsitoidia ja sitten on lisäkdi sisätilojen lämpö, pullakahvit, ruoka tms, ja toisaalta koulutettu järki ja hyvä työmotivaatio, joka on vähän kuin että tässäs sitä patsastellaan. Se ei siis ole poissa tolaltaan olemista.

Kun Suomen armeija on linjauksenaan piolustusvoimat, niin aika mini muettii, että toimisiko se paremmin  jos muiden maidrn tapaan olisi myös alueidrn valtaamisen taitoa, ja niin laulu Uraliin voi saada kannatudta, jollei tiedä laulun olevan varoitteleva  pilkkalaulya muistuttava. Lauluun vpi diis liittyä ristiriitaosis jehotuksia, esim kullelkn paikkansa arvonsa mukaan eli mikä ln parasta maailmalle, ja on hyvä osata monenlaista mutta älä ole yllytydhullj eyenkään isoissa asioissa. 


14.6.2021   kun tuota Gagarinin avaruuslennon juhlallisuuksista kertovaa videota mietin, niin eikö Neuvostoliiton johtajana siinä ollut Breshnev, jonka etunimi Leonid kuulostaa joidenkin korvaan naisten nimeltä, ha kovin miesvsltaisessa työssä olisi jonkun työtä miesten tapaan tekevän naisen ollut ollut kätevää olla miesmäinen, ajan myötä mitä suurimmassa määrin ja mieheksi luultu. Lisäksi johtajan työ on kai vähän kuin vanhuksen tai naisen: järjestellä asioita toisille, autella siinä sun tässä. Ja kirkea-arvoinen sotilas taas, joka suuteli neuvostjohtajaa, vaikutti vanhan ajan miehekkyyden hyveiden ruumiillistumalta, kovin tautavalta ja tervehenkiseltä.


21.8.2021   youtube.com issa oli jotain videoita, missä osaavaisen oloiseksi meikattu nainen hoitaa sairaita tms sukulaisia tms ja kai murhaa nämä, vaikkei sitä näytettykään. Niistä jäi vaikutelma, että pojat ovat katselleet niitä srmeijaan liittyen ja menneet siitä jotenkin ihan pieleen ja kai katkoneet välit tervehenkisiin naisiin. Eli siinä näyttää olevan monta ajatusvurhettä. Ensinnäkään osaavaiset eivät yleensä erikoistu murhaamaan ihan mukavia osaavaisia vasn kovin taitamattomat ihan alakynteen tavallusissa taidoissa jääneet yleensä haluavat hyökätä juuri osaavaisten kimppuun. Se että nainen on meiksttu, meinaa, että hän on lähes varmasti oikeast ihan erilsinen. Jos ei videon katdottuaan osaa miettiä aihetta srnkään vertaa kuin videon alussa, niin henkilö videossa on vähemmän osaavainen kuin sinä. Siksi hänen ei kuuluisi käyttää erityisrn osaavaisen arvovaltaa. Se että parantamisen sijaan tekee murhia viittaa myös diihen että henkilö on luokittunut paljon osaavaisemmaksi kuin mitä on. 



perjantai 16. huhtikuuta 2021

Väärinkäytösten karsimisesta

 Jos joskys joku tekee ihan kamalan paljon pahaa eikä sitä saada loppumaan, vaikkei tuo pahantekijä vsikuta sen vahvemmalta kuin muutkaan, niin yleensä syy on kai se, että hän joidenkin mieleztä on mukana ihan vain taitavampana ja kokeneempana auttaakseen ja että hänellä on jokin liokitus tsitavaksi kokeneeksi vastuuntuntoiseksi hyväntahtoiseksi henkilöksi ja tuo luokitus ei korjaannu ollenkaan tilanteen piirteiden, tilanteen tuoman tiedon pohjalta. Siksi tuollaisilla liokitukdilla ei saidi tehdä mutään kovin erilaista kuin tuo luokitus, ei esim olla paha henkk tms ihan muuta, esim kärttävä imbesilli tai orrationaalinen huithapeli pahanteossa.

Kanssa autettaviksi kuulemma oikeutetut alouttelijat, jotka heittäytyvätcdominantriksi kuin olisi velvollisuus heitä matkia, ovat väärän luokituksen myötä tullut ongelma.

17.4.2021   Peruskoulun vaatima järkevyys on tärkeä järjestelyitä tehtäessä ja niistä huolehdittaessa. Esim. onko asia niin kuin väitetään vai eikö ole, onko vain jokin tietty, sano se, eikä mitä piti olla, silloin se ei kelpaa.

sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Soft life often leads to tough looks

 If life is soft for someone for a longer time, they often start to long for compensations toward the tough and typically overdo it. Typical situation is liar getting too unrealistically soft life and reacting to it by attacking those who wish civiliced life.

Soft looks often mean that the person has too tough life, for example wrong kind of profession, and tries to build more civiliced ways and free time fun to one's life.


perjantai 5. maaliskuuta 2021

Sosiaalisesta havainnontekokyvystä

 Sosiaalista havainnontekokykyä parantaa herkkyys. Niinpä nuoret vasta elämistä opettelevat, jotka haluavat opetalla kaiken kunnolla oikein, herkästi, tunnelmasävyin, nyassein ja ihan oikein, havaitsevat usein paljon ja selkeästi, kun taas kokeneista urautuneet havitsevat vähemmän ja mielivaltaa käyttävät eivät havaitse melkein mitään.

Havainnontekokykyä parantaa myös avoimuus uudelle. Niinpä urautuneet työntekijät eivät useinkaan havaitse paljoakaan, paitsi ehkä joitaion tiettyjä yksittäisiä juttuja, eivät monimutkaisa, vaan niiden sijasta usein väittävät jotakin, mikä olisi luonteva uoma heille. Niinpä tavallisen ihmisen arikijärki on usein sosiaalisissa asioisa parempi kuin ammattialiseen luottaminen.

14.3.2021   Ammatteja on monia erilaisia. Monen niistä tehtävät kuulostavat vapaa-ajan elämältä, mutta kun noita taitoja kokeilee, niin ammattilainen osaa paljon enemmän, sillä kyseessä on yleensä kokonainen ammattitaito. Samoin itse ei eikä muu muiden alojen ihminen osaisi ollenkaan arvioida, kenellä olisi riittävät taidot ja sopivat arvot johonkin työhön, kun taas ko alan ammattilaiset oman osaamisensa perusteella tietävät, mikä meni oikein ja mikä väärin työnhakijan taidoissa, ja niin osaavat valita ammattitaitoisen ja motivoituneen työntekijän. 

keskiviikko 3. maaliskuuta 2021

Sosiaalisista vaikutteista oppimisesta

 Kun on sosiaalinen jonkun kanssa ja tulel häneltä vaikutetta siihen, miten itse on ja tekeee, elää, niin vaikutteen yleinen hahmo, sen viemä tila on reunaviivoiltaan yms sen ihmisen tyylinen, jonka vaikutetta se on, ja oma elämisen tapa näkyy kai tavalliseen tapaan mutta vaimennettuna.

Kaikki eivät pidä samanlaisista tekemisentavoista ym, vaan jos toiselta tulee esim. apeaa vaikutetta etkä haluaisi sitä vaan korvata sen oamlla elämänviisaudellani, kenties hänellekin opettaa sen viisauden, niin katso ensin, miten  hän kartsoo tuoat tekemisentapaansa, onko hän siihen tyynen tyytyväinen että "tein tämän valinnan, hyväniin", silloin hän pitä sitä valintaansa sinun tekemisentapaasi ym sosiaalista kautta sillä hetkelläläsnä olevia valintoja parempana, valitsee siis omansa niiden joukosta. Vai yrittääkö hän väistää siitä pois niin kuin se hänen mielestään olisi huono häiritsevä valinta.

maanantai 1. maaliskuuta 2021

Humppatyylisen vanhan miehen tilanteesta

 Villakoirani on joutunut vihamielisten vainoamaksi, kenties käyt sille huonosati siinä, kuolee tms. En oikein ole ymmärtyänyt. että miksi, mutta tilanne muistuttaa humppatyylisen vanhan miehen tilannetta, jos häntä pidetään poehmoisena ja huteroa muistuttavan hentona tai voimattomana ja ei niin hyvälaatuisena. Niin silloin kai pahaatekeväinen eteläamerikkalaisen jäntin aggressivisen pahan naisen tyyppiset ihmiset lyöttäytyvät hänen seuraansa ja vainoavat. Mutta siinä on kai erehdys. Humppatyylinen vanha mies voisi kai käyttää taidemaalarin näkökulmaa, ja siihen yhdistettynä objektiivisuutta, kouutuksen ja yleissivistyksen yms tuella, ja silloin olisi jotenkin vankka ja selkeästi havaittavalla tavalla sosiaalisesti vakuuttava tyuo näkökulma ja siihen olisi helppo yhdistäöö terveet elämäntavat. Lieneekö tämä Etelä-Amerikan tilannetta, Brasilian ja eteläisempien maiden välejä?

sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Osaamattoman seurasta tulee osaamaton olo

 Osaamattoman seurassa ja osaamattoman kanssa sosiaalisena tulee osaamaton olo. Ja jos sen jälkeen on olo, että oli hienoa olla noin taitavamn kanssa tekemisissä, niin onko varma, ettei se ole hänen tuntemuksiaan sinun tavallista taitotasoasi kohtaan? Esim. jos toiselta puuttuu selkeä sosiaaline havaintokyky, arjen ymmärrys, ja vain arvailee. Seura tekee kaltaisekseen, jos on sosiaalinen ja pitää tuosta toisesta, arvostaa hänen antiaan ja taitojaan.

perjantai 11. joulukuuta 2020

Tropiikkilaisten tunnistamisesta

 Minulle on viime aikoina tullut jostakin vaikutetta kai tropiikkilaiselta naiselta, en tiedä, keltä, mutta se on kuin asuisi laatikossa ja olisi koko ajan samanlainen perspektiivi ja sama rytmitys vuoden ympäri, tahti ei vaihdu ja lämpötalous tai kai melkein mikään muukaan ei säädy, ajatukset vain ottavat asioita huomioon ja tiedot yms, ja sään apikalla on kenties kauppa tai ruoka tia lähöäminen. Kun taas neljän ilmaston ihmsillä on jo kahden viikon päästä eri säät, eri rytmi, koko ajan vaihdetaan ja säädetään elämistä säiden ja vuodenajan mukaan, mm lämpötalouteen vaikuttaviua asioita, kuin eri laulujen mukaan elettöiusiin jo kahden viikon päästä. Jopa lemmikkieläin, joka ei ulökoile tunnistaa kevään linnunlaulun, lintujen pesinnän, kesän ruohon, kjesälomat, kesän olemisen lopuollaan ja koulujen alun vaikutuksen, syklsyn säät, lähenevän joulun, joulun, tammikuun, pakkaskaudet, kevättalven aurinkoiset hanget, jne.

sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Taitotasojen tyyleistä

 Kullakin ihmisellä on tyypillisesti useita erilaisia osaamisen tasoja, jotka kai moni voisi sosiaalisella silmällään ainakin jotenkin erottaa kunkin olemuksesta. On arkijärkinen osaaminen, jonka yleensöä osaa hyvin ja joka on käytännönläheinen, aistit auki ja lähellä kehoa. Sitten on ulkoa luettu osaaminen kuten koulutus ja jotakin koulutuksen tyyppistä järkeä sitä tukemassa, ja se on staattisen teoriaperspektiivin näköinen, vähän kuin iso laatikko tms perspektiivi. Sitten on asioita, jotka menevät yli hilseen ja joista on vain teknisiä arvioita että oiskohan toi jotain tollasta tai voiskohan tässä tehdä noin, ja ne ovat vähän kuin yksi termi tai sapelin huitaisu jonnekin kauemmas, siis teoriaperpektiiviä ulommas pistäviä viivoja tms, joillakin aggressiivisia tekoja. Näistä arkijärkeä ja ulkoa luettua maailmankuvaa voi uupuneella ruualla ym virvoituksella tukea, kun jaksavaisuus ja huomiokyky niin paranevat, mutta osaamisen yli menevät huitaisut eivät kai siitä poarane, jollei arkijärkeä sekä sivitynyttä maailmankuvaa niin saada paremmalla jaksavaisuudella ja huolella yrittämällä ulotettua niin kauas ko yksilöllä. Niinpä arkijärkinen tai ulkoa lukenut lihavampana voi osata enemmän, jos se hänellä oli ruuasta tms kiinni, mutta tekninen taas ei lihavampana ole osaavainen, mutta on kenties tyynemmän oloinen.

perjantai 27. marraskuuta 2020

Olemuksen tuoma vaikutus

 Villakoirani banjo, joka on mm fiksu ihmisten tapaan, mutta joka ei ole erityisen paapovainen tai parantamisharrastunut, vaan pikemminkin akateemisen tyyppinen, kysyi, että kun joku nainen, kai äiti tai hoitoalan ihmisiä, olettaa olemuksensa jotenkin auttavan muita, niin mistä siinä on kysymys, miten hän olettaa olemuksensa auttavan muita? Kun esim.jos eläimen olemus auttaa eläimen tullessa lähelle, niin siinä on syynsä, miksi se auttaa, esim. eläin on ystävällinen ja hyväntahtoinen ja osaa olla kannaltasi hyvällä tavalla seurallinen, ja niin jos juuri sellaista seuraa kaipaat, niin ystävällinen eläin on oiva vastais siihen. Tai jos japaninpystykorvani aikanaan osasiparantaa ja huojentaa sairaan oloa, niin sillä oli selvä osaaminen parantamisesta, että' näin tehden olo hyuojenee, esim. elävöittävä kevennys, tai vaalien joka puolelta eikä yksi asia vain. Kun taas minusta vaikuttaa siltä, että jos hoitolalalle ryhtynyt oelttaa olemuksensa huojentavan, niin onko se osin huhu, että jotkut naiset osaavat olla parantavia, ja niin hän sitten epähuomiossa luulee olemuksensa parantavan eikä jonkin teon, jonkin mitä neuvoo toisille tai itse tekee tai jättä tekemättä, esim. vihamielisyyden sijasta jättää tekemättä huojentaa usein toisen oloa, tai kireyden sijasdta olla kylläisellä vatsalla ja siksi hyväntahtoinen. Mutta jos vain kädellä tekee, että laitan jotakin näin, niin ei se sinällään ole parantava, vaikka esim. reipas tewrvehenkinen voi niin elellään näyttää mnallia tervehenkisyydestä, liikunnallisuudesta ja kenties äiden elämisen taidosta. Banjo sanoo, että jos esim. toisella on murhetta ja eläin auuttaa tulemalla lähelle, niin se itse asiassa omaa tunneivisautta ja näyttää mallia, että näin tehden voi olla hyvällä tavalla tunteiden kanssa.

sunnuntai 8. marraskuuta 2020

Omaan näkemykseensä pohjautuvia tehtäviä ei voi sysätä muiden tehtäviksi

 Jokaisella ihmisellä, ainakin suomalaisella, on oma näkemyksensä, mutta se on yleensä eri kohdalta ja eri taitojen varassa ja eri kiinnostuksenkohtein sekä eri hyvin puolin kuin muilla, ja niin jos itse keksii, että jokin olisi hyvä idea, niin sitä ei voi jättää muiden keksittäväkvi, ikään kuin uudelleen löydettäväksi, sillä he keksivät eri asioita mutteivät juuri samoja, ja niin jos se on tarpeellinen asia, niin se on itse tehtävä, ja muut tekevät sitten muuta itselleen sopivaa tarpeellista, eivätkä keksi samoja, asen paremmin työssä, harrastuksissa kuin ihmissilmälläkään.

maanantai 26. lokakuuta 2020

Aggressiivisuus ja ilkeily voivat johtua lämpimänä pysymisen taitojen heikkoudesta

 Osa ihmisistä Suomessa on aggressiivisia tai ilkeileväisiä, koska eivät osaa lämpimänä pysymistä, vaan kohdistavat kylmään ilmaan tarkoitetut reaktiot ihmisiin ym elollisiin. Huomasin öäsken, että aggressiivisen insinöörisuuntautuneen nuoren miehen tyylissä on sisätiloissa samaa kuin ulkona liian kylmässä pulassa olevan olemuksessa, niin että ehkeivä't osaa edes sisätilojen l'ämpimänä pysymistä. Olen kirjoittanut paljon vuodenaikojen elämisen ohjeita http://finnishskills.blogspot.com/2014/11/living-with-seasons.html ja lämmittelyohjeitakin 200 https://opisuomalaisuus.blogspot.com/2015/01/viileaan-sopeutuminen.html . Niillä on näkynyt olevan samantapaisesati pehmentävä vaikutus kuin jos ikäviltä säiltä' olisi siirtynyt kesään jätskikioskin viereen, missä ihmisillä jo on jäätelöä. Mutteivät ne kaikkeen auta, eivä'tkä kaikki jaksa lukea niitä.

Hypellen

 Hypellen : noudattaa ohjetta mutta omaakin elämänviisautta on, ja potentiaalia noissa taidoissa

Innostuksestaan hypellen on siis eri juttu. (jos lauluista etsii, niin melodioissa jotain siltä suunnalta on kai Hymyhuulet.)

Ja riemastuksesta hyppien on myös eri juttu.

perjantai 7. elokuuta 2020

Understanding men and women





"Understanding men and women

From my gnome skills text http://learntalents.blogspot.com

"
D12. 6th of August 2020   Some women create social tangles by how they associate with men and especially boys. They kind of like their ways and so they drown to each subject so that they lose sight of rationality and good quality and moral and the guidelines of bringing up children, and so they may end up in a danger of being beaten. If one wants to understand men and boys, one ought not drown in each subject of conversation but instead pay attention to what is the other poerson's way of thinking, see it as one picture as a aprt of one's thoughts/view, and see how good thinking ability the other one has: what he observes and what not, and what kinds of things he always errs in. In addition one ought to know his situation of life, what are the major factors in it, what kinds of social situations he tends to have and what tends to happen in them and what he so chooses as his tactic and what it leads to. And what kind of social pressure there is on him, what kind of place offered, in use, what he considers an imago question and how he handles such and what he so takes care of and what not,what does the situation look in his eyes and what objectively, what in the eyes of others. And so what is the society like and how are important things taken care of.

D13.   Some men do not understand women. The reason is that they think that all women are roughly alike and try to search for some common womanhood and so think that all women have all other women's characteristics, and that of course does not work out! Women aren't so complex. And individual differencies are typically bigger than the differencies between women and men. Different women are mostly characterised by the country, climate and culture they themselves are from, and what areas of life they personally feel inclined toward, and what are their skill levels, values and type of social relationships, and what professionm they are in and what situation of life they have in the biggest respects. Often men also confuse different types of women to be the same person, or alike because of profession even if they have different ways and different types of major hobbies, likings etc.""

tiistai 21. heinäkuuta 2020

Itsenäisyydestä

Helsingissä kun nuoruuteni asuin, niin moni tuntui ottavan kontaktia kuin olisi halunnut läheiset vieressänyhjäävät ihm,issuhteet, ja sitten kun oli tekemisissä, niin tiuskien ja riidellen, valheinkin pyrki ottamaan etäisyyttä kuin ei olisi niin lähelle halunnut, ja sama kuvio aina, etenkin nuorena aikuisena. Tuli mieleeni, kun olen nyt Savonlinnassa asuessani etenkin viime vuonna säveltänyt ja kirjoitellut nuotteja netin nuotinkirjoitusohjelmalla, missä niitä ei näytä katsoneen kuin yksi tai kaksi koko ainakan mutta heti kun nuotti on valmis,sen voi soittaa, ja sen kuuluu tietokoneen sijasta soittavan ihminen tai useampi eri ihminen, eri kerroilla eri tavalla, niinon kuin säveltäjiä tms olisi vain muutamia mutta epävirallista yleisöä paljon kokeilemassa, millaisia sävelmät ovat. Niin voiko olla, että jos suomalaiset ovat itsenäisiä objektiivisesti ajattelevia varsin vapaita aikuisia, niin siitä haluaa moni ottaa mallia, mm että miten keskenään tulevat toimeen, jasiksi sitten jotkut maniåuloivat ihmiset läheisemmiksi kuin mitä nämä kumpikaan haluavat olla, jotenkin eåpäitsenäisempiin väleihinkuin mitä suomalaisten välillä on luonnollista. Koirani sanoo, ettälinnut kenties tekevät niin ihmisille Helsingissä. Itse olisin olettanut asialla olevan jotakin tekemistä ulkomaalaisten kanssa.

* * *

18. heinäkuuta 2021 Espoossa   Ihmussuhteiden ei kuulu olla symmetriset, vaan niiden kuuluu olla reilut.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Noituudesta

En noituudesta niin tiedä.Joskus luinmaailmankuvansa muuttamisen tadosta (Castaneda) ja se oli aivan uskomatonta ja hienoa. Ja intiaanien taikuudesta olen kuullut jotakin.
Mutta äsken netistä katsoessani löysin jonkin kuvan, jossa oli lainen tikarilla uhkaamassa pullean näköistä' omenaa kuin tomaattia, ja sellainen taas on yleensä vain taitamattoman taitaviin kohdistuvaa pahantekoa, kun mitään ymmärtämättömän tai mitään arvostamattoman tekninen perspektiivi kohtaa toisten vaalimat asiat väittäen, että nämä ovat tomaattimaisen löllöjä ja suojattomia, vaikka kyse on siitä että toinen on eri tilanteessa, taidolla vaalimassa ymmärtämmänsä arvokasta asiaa, eikä sinne tä'nne kuljeksimassa ja potkiskelemassa kaikkea löytämäänsä niin kuin tuo tikkuperspektiivillä uhkaileva pahntekijä. toistem vaalimat asiat eivät ole lköydettäviä kaikkien vapaasti otettaviksi kuuluvia aarteita tai kumma kyllä jotakin hyötyä tuottamia tarpeettomia asdioita.

maanantai 4. toukokuuta 2020

Viisaan paikasta

Katselin vuoden 2004 Ateenan olympialaisten avajaisista pätkän Youtubesta ja se oli jotenkin hieno, mutta jälkimaku oli, että olivat pahaatekeväisiä ja eivät niin objektiivisia kuin kreikkalaisen filosofian kuuluisuuden perusteella olisi luullut. Mutta voiko olla, että heillä on Kreikassa paljon afrikkalaisia maahnmuuttajia, joille haluavat suoda mahdollisuuden filosofiaan ja objektiivisuudessa kehittymiseen, ja niin he käytännön pakosta ovat luonnostaan aika aloittelijan ja ei-niin- taitavan taitotason suuntaan puolueellisia, jotta aloittelijat saisivat onnistumisen kokemuksia. Silloin taitavimmat jäävät jotenkin jutusta ulos, mollatuiksikin, korkeintaan jonkun tekstin tai tiedon tai opin palasen jostakin tarjoavat, mutta oman seuransa ja paikkansa löytävät jostakin muusta auhepiiristä, jossa ihmisillä on samat arvot, samantaåaiset kiinnostuksenkohteet ja sama taitotaso vaikka olisivat ne eri syistä, niin sopivat kuitenkin käytännössä paremmin yhteen, hyvää elämää elämään ja oman täyden panoksensa tuomaan myös noihin vanhoihin vahvuuksiinsa, joista ovat jo etääntyneet.
Tuli mieleeni, että olisiko tämäsama suomalaisten järkevyyden ja vastuuntuntoisuuden suhteen olennaista ottaa huomioon: tuoda panos esim. kirjallisessa muodossa mutta etsiä seura pikemminkin oman harrastuneisuutensa piiristä saman taitotason omaavia eikä jostakin, missä muut joutuvat tentatuiksi, nolostumaan, työlästymään tms,  vaan jos joutuvat lukemaan, niin omassa tahdissaan, omalla ajallaan?