Olen kuullut oman äitini ja myöhemmin muiden pienten lasten äitien sanovan, etteivät he saa tilaa omalle itselleen, yhtään, yht''n omalle elämälleen, jolleivät merkitse omia toiveitaan lasten toiveidensijalle, milloibn lapsille, etenkin kai kilteille lapsille käy huonosti, on vain äidin toiveet. Se tilanne kai syntyy lasten kanssa keskustellessa, kun puheenaiheena ovat lasten elämät ja lasten toiveet, niin jos äiti luulee, että siinä varsinaisina puheenaiheina olivat myös äidin ym ihmisten elämät, vaikkei ollut niitä siinä, vaan ne merkittiin viereen kohtaan muut aiheet tai läsnäolevien elämä muutoin. Se tarkoita, että äidin tarvitsisi jotenkin sijoittua sille kohdin, esim. vaihtaa tavallista istumapaikkaansa kotona sinne, vaan se on tapa merkitä keskustelussa aihe, jotta äiti saa omien toiveidensa ja taitojensa mukaan vapaasti itse järjestää oman elämänsä, ja siis elää sen missä elää, keskustelun puhekuplien paikoista erillisesti niin kuin käytännön taso yleensä on erillinen teoriasta ja teoria sanankäytöstä.
Lisäksi tässä voi olla se hankaluus, että kun isä tulee kesken kaiken paikalle, niin hän ohittaa äidinkin elämän mukamas jo keskusteltuna aiheena, vaikka äidin vasta piti ryhtyä miettimään sitä. Hänen oletetaan aikatauluttavan sen oman arkijärkensä tavalla eik'keskusteluissa käytetyillä muiden teotriaperspektiiveillä, joilla vain viitataan käytännön elkämään eikä säädellä sitä tarkkaan vaan vain luodaan tilaa elämille. Yleistämisen kyky olisi tässä äidillä tärkeää pitää mukana: turvata sivistyksen mukaiseen teoriaperspektiiviin ja tervehenkisyyteen saadakseen tuilaa itselleen siellä, missä muiden toiveet on erikseen mainittu. Tsääs pitää musitaa, ettei äidin tilanne ole symmetrinen lasten tilanteisiin nähden, sillä äiti on valtaa käyttävä taho ja laposet taas ikään kuin pyynnön voimalla mukana, jolloin lapset eivät pysty laittamaan huolimattomasti lausuttuja äidin toiveita omalle tervehenkiselle paikalleen vaan ainakin kilttilapsi menee lyttyyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti