Y,leensä ihmissuhteissa molemmat osapuolet eivät nojaa yhtä paljon toiseen osapuoleen eivätkä samalla tavoin. Suhde ei siis ole yhtä läheinen kummallekin. Tätä olisi katsottava kuin olisi kaksi suhdetta: jos olen hänelle noin läheinen, niin mitä saan tehdä. Jollen omasta puolestani ole niin läheiseen suhteeseen hänen kanssaan lähdössä, niin miten saan vapauteni ilman, että olen tajuttoman epäreilu. "Elä ja anna toisten elää" eli että elämänmyönteisen itsekäs saa olla muttei puuttua toisten elämään muuten kuin reilusti, on perusssääntö, jolla ihmissuhdesotkuja ratkoa. Ei siis ensisijassa ole suhde vaan ensi sijassa reilu peli ja vastuuntunto, toki terve järki ja tervehenkisyys myös edellytettyinä.
Ihminen ei yleensä opi läheisessä suhteessa niin hyvin kuin etäisessä ihailun myötä, koska läheisissä väleissä tulee paljon seuranpitämisen tyyppistä sosiaalista vaikutetta,jossa ihminen ikään kuin ui, kuin jossakin virrassa, eikä analysoi kaikkea niin tarkkaan, ei tee omia versioita mielekkäästi vaan pikemminkin ihan samaa tai periaatteella että eri muttei taidon ja toimeen tulemisen kannalta juuri hyvin. Siksi jos on iso taitotasoero jossakin mitä heikompitaitoinen juuri haluaisi oppia ja mitä olisi reilua hänelle opettaa, niin neuvo on arvokas muttei niin seurassa viihtyminen: suhde on silloin edelleen liian läheinen hyvään oppimisetäisyyteen nähden. Toki jos jotkut tulevat valtavan hyvin toimeen keskenään, niin he yleensä oppivat mys toistensa taitoja, mutta tekevät nuo jutut toisen siivellä eikä omien taitojen varassa, jotak pysyisivät elämässä mukana suhteesta riippumatta. Eli seuranpidon myötä ei kannata opettaa henkilölle, joka on allerginent yylillesi tms. en sijaan hänen pitäisi ottaa mallia tuntemattomista, joille ei oleallerginen, joihin päin ei esitä läheisiä välejä, vaan joide taidoista on kiinnostunut ja osaa nähdä, mistä elementeistä ne koostuvat ja miten eli itse lampsia perässä.
